"Maalamiseni tapahtuu koko kehoa käyttäen, seisaaltaan, musiikin tahdissa liikkuen."

Suvi Savolainen
+358 40 581 2020

Suvi Savolainen

on kuvataiteilija ja taidehistorioitsija (FM), joka toimii taiteen parissa monialaisesti. Hän on syntynyt 1976 Raumalla ja asunut ja toiminut pääkaupunkiseudulla suurimman osan aikuisiästään. Savolainen opiskeli taidetta mm. Helsingin yliopistossa, Kuvataide-akatemiassa ja Vapaassa taidekoulussa. Hän myös asui Yhdysvalloissa kolmisen vuotta ja teki jatko-opintoja maalauksessa Art Institute of Chicagossa. Savolaisella on myös aktiivista näyttelytoimintaa Yhdysvalloissa.

Savolainen on toiminut kuraattorina ja amanuenssina myös museomaailmassa. Hän työskenteli Didrichsenin taidemuseossa kuusi vuotta ennen painottumistaan enemmän taiteen tekemiselle.

Suvi Savolaisen ensimmäinen yksityisnäyttely ” The Hunt” pidettiin vuonna 1997 Raumalla, ja se esiteltiin myös Helsingissä. Sen myötä hän oli jo yhdistynyt usein kuvaamaansa aihepiiriin, ihmisfiguuriin ja eritoten kasvoihin, jotka monasti kulkevat läpivievänä teemana vaikka maalaustyyli muuntuukin. Teokset sisälsivät jo silloin myös tekstielementtejä, jotka ovat saaneet tärkeän roolin Savolaisen maalauksissa. Ne ovat samalla kerronnallisia ja rakenteellisia luonteeltaan.

Savolainen käyttää kerroksellista ja voimakasta maalaustyyliä, joka usein sisältää myös akryylimaalin sekaan sekotettua hiekkaa, löydettyjä esineitä ja kierrätettyä materiaalia struktuurin rakentamiseksi.

Savolainen tutkii parhaillaan sielumaalaamista. Prosessi, jossa antaa sielunsa toimia kauttaan, johdattaa ja tuoda oman energiansa tekoprosessiin.

Parhaillaan Savolainen asuu Gotlannin saarella Ruotsissa, jossa pyörii myös taiteilijaresidenssi. Savolainen on myös energiahoitaja ja kouluttaja. Hän tekee yhteistyötä myös Dr.Art taidemanagerointipalvelun kanssa.